Anna-Liisa Väkeväinen on entinen muusikko, joka siirtyi 8 vuotta sitten työskentelemään Energia Myynti Suomeen. Tänä päivänä hän on tärkeä osa yrityksen kokonaisuutta.

Anna-Liisa Väkeväinen - tutummin Lissu - siirtyi 20 vuoden muusikon uran ja taloushallintokoulutuksen jälkeen töihin Energia Myynti Suomelle vuonna 2013. Tuusulassa avomiehensä kanssa asustava Väkeväinen huolehtii päivittäisistä sähkömarkkinatoimenpiteistä osana back-office tiimiä. Väkeväinen kuvailee työtään erittäin mielenkiintoiseksi. Työhön kuuluu ongelmanratkaisua ja asiakkaiden tarpeiden kuuntelemista.

Sähköalan asiakkailla on usein hyvin erilaisia tarpeita, ja asiakkaiden päässä eri ihmiset saattavat vastata sopimuksista, laskutuksesta ja käytännön asioista. Kyseisissä tilanteissa tehokas viestintä ja asiakkuuksien hallinta korostuu merkittävästi. Back officessa Väkeväisen työnä onkin nitoa muiden yksiköiden ammattiosaamiset yhteen ja pyrkiä esittämään ne asiakkaille mahdollisimman ymmärrettävästi. Energia Myynti Suomi on ollut aina tukemassa Väkeväistä ja muuta henkilöstöä ammattitaidon kehittämisessä ja kouluttautumisessa. 

Puheliaasta luonteestaan tunnetun Väkeväisen mukaan asiakkaita palvellaan aina asiakaslähtöisesti. Energia Myynti Suomelle on tärkeää tarjota sähkön lisäksi kokonaisvaltaista asiakaspalvelua ja yhteydenpitoa aina tarvittaessa. Pienestä ja pippurisesta yksiköstä on tehokasta hoitaa kaikki asiakkuuteen liittyvät asiat ilman ylimääräisiä välikäsiä.

Back officessa Väkeväisen työnä on nitoa muiden yksiköiden ammattiosaamiset yhteen edelleen esittää ne asiakkaille mahdollisimman ymmärrettävästi.

Ulkoilua ja ruoanlaittoa vapaa-ajallaan harrastava Väkeväinen kokee, että musiikki ja back office työ tarjoavat loistavaa vastapainoa toisilleen. Hän tekee muusikon töitä päivätyönsä ohella viikonloppuisin aina silloin, kun keikkailu tuntuu mielekkäältä. Kuluneen vuoden aikana korona on rajoittanut muusikon uraa merkittävästi, mutta kotona soittaminen tuo edelleen virtaa arkeen. Työstä riippuen hän voi merkitä tarvitsemansa tiedot joko nuottiviivastolle tai exceliin, joita hän pitää universumin parhaimpina keksintöinä.

 Vaikka Energia Myynti Suomi on suhteellisen pieni organisaatio Suomessa, back officen kautta esimerkiksi Tanskassa oleva osaaminen voidaan yhdistää ja viestiä asiakkaille Suomeen. Asioiden läpinäkyvyydessä onnistumista kuvastaa esimerkiksi se, että valtionhallinto Hansel Oy on pysynyt Energia Myynti Suomen pitkäaikaisena asiakkaana.